Maailmanlaajuiset työmarkkinat tänään
 

(Kansainvälisten työmarkkinoiden luonne)

 
Kansainvälisiä työmarkkinoita ohjaavat tavallisen kysynnän ja tarjonnan lain talousvoimat. Miksi yritykset palkkaavat länsimaisia ja valtiot antavat työlupia?
Meidän ammattitaitomme ja tuotteidemme vuoksi. Länsimaiset olisivat liian kalliita palkata epäpätevänä työvoimana, mutta ovat hintansa väärtti teknologiamme ja tuotteidemme vuoksi.  Tämä kysyntä ruokkii töitä ulkomailla noin 5 miljoonalle länsimaalaiselle.
Kaikki maat turvaavat työpaikan omille kansalaisilleen. Myöskin kaikki maat katselevat ulkomaille vastatakseen todellisen tarpeeseen.

 
Maailmanlaajuisten työmarkkinoiden ammattiprofiili.
Tarve kehittyä on useimpien kehitysmaiden perusvoima, joka ohjaa työmarkkinoita. Kehitys vaatii teknologian siirtämistä ja varsinkin jokaisen maan tärkeimmän voimavaran  sen oman kansan -  kouluttamista. Tämän seurauksena koulutus joka tasolla on suurin yksittäinen ammattikenttä. Koska englanninkieli on elintärkeä maailmanmarkkinoilla, englannin opetus on laaja kenttä itsessään. Ja sitten kun koulut ja muut ulkomaiset organisaatiot huomaavat, että ne voivat saada sellaisia opettajia, jotka tyytyvät niiden rajallisiin puitteisiin, kysyntä kasvaa.

 
Viime aikoina  olen kuullut kertomuksen toisensa perään kouluista ja yliopistoista, jotka pyytävät  teltantekijöitä auttamaan niitä löytämään lisää opettajia, koska he näkevät mitä teltantekijä voi tarjota. Varsinkin yliopistotasolla tarjontaa on melkein joka alalla.  Toinen ala, mikä tarjoaa kansainvälisiä työpaikkoja, on liikeala ja teollisuus. Tietokoneala, kommunikaatio, insinööritaito, markkinointi, tuotanto, terveydenhuolto ja perustason kehittäminen ovat aloja, joilla on valtava kysyntä. Suhteellisen suuri kysyntä on myös pankki-kirjanpito- ja rahoitusalalla, oikeuslaitoksen, kuljetuksen, maanviljelyksen, turismin ja taiteiden sekä median aloilla. Jotkut alat tarvitsevat vähemmän työvoimaa, kuten virkistys ja sosiaalipalvelut.

 
Kahdenlaiset markkinat. 

 
On olemassa itse asiassa kahdet ulkomaiset työmarkkinat, kansainvälisen palkkatason ja paikallisen palkkatason. Kansainväliset työmarkkinat maksavat länsimaista palkkaa voidakseen saada ammattitaitoisia länsimaisia experttejä ja työpaikoista ilmoitellaan julkisesti. "Paikalliset markkinat" , yleensä paikallisen toimiston toimesta palkkaavat ulkomaalaisia, jotka ovat valmiita työskentelemään paikallisen palkkatason mukaisesti. Näitä työpaikkoja ei yleensä listata, vaan ne löydetään eri verkostojen kautta.
Kirgiisian presidentti halusi palkata pari vuotta sitten 7.000 opettajaa. Mutta ei Kirgiisia pysty millään maksamaan lähellekään länsimaisia palkkoja. Kazakstanissa ja muissa maissa on samanlaisia intressejä. Senpä vuoksi ei ole yleisesti viisasta mennä ulkomaille työnhakuun. Et todennäköisesti löydä kilpailukykyistä länsimaista työpaikkaa, et pysty elämään niillä tuloilla ja menetät uskottavuutesi, jos otat tällaisen työn ja silti elät lähes täydellä kannatuksella.
Tosiasiassa nämä kaksi mallia ovat yksinkertaistettuja. Markkinavoimat määräävät nämä tilanteet. Monet organisaatiot haluavat enemmän länsimaisia, mutta  niillä ei ole varaa useampaan tai yhteenkään länsimaisella palkkatasolla. Niinpä jos länsimaiset ovat halukkaita työskentelemään pienemmällä palkalla, heille tarjotaan töitä. Miksi he tekisivät töitä pienemmällä palkalla? Matkustushalu, motivaatio tehdä lähetystyötä tai palvella. Esimerkiksi Kiinassa voi saada monia eri työpaikkoja, joista tulee riittävä toimeentulo Kiinassa asumiseen, vaikkakin toimeentulo on vaatimaton länsimaisen mittapuun mukaan. Toisissa tapauksissa henkilö voi tarvita lisäkannatusta. Sellaisissa tapauksissa on hyvä neuvotella erilaisista luontaiseduista, kuten asunto, halvemmat matkaliput (joita myönnetään yleensä vain kansalaisille), terveydenhuolto jne. Tämä madaltaa kannatustarvetta ja lisää henkilön uskottavuutta. Yksi huomio on syytä lisätä: elä yhteisössä asemasi roolin mukaisesti. Teltantekijätyön yksi suurimmista siunauksista on se, kun voi samaistua ja olla luonnollisesti tekemisissä paikallisten kanssa. Kun teltantekijät eivät elä oman työnsä tuoman aseman ja roolin raameissa, he aliarvioivat uskottavuuden ja erottavat itsensä ihmisistä.

 
Neljä työtä tarjoavaa tahoa.  Varsinaisesti neljä tahoa tarjoaa työtä ulkomailla:
1)           kansainväliset tai paikalliset yritykset,
2)           kansalliset instituutiot kuten korkeakoulut, yliopistot ja valtion virastot,
3)           avustus- ja kehitysyhteistyöjärjestöt,
4)           uudet yritykset. Nämä ovat tahoja, mistä etsiä työtä. Yrityksen aloittaminen tarjoaa muutamia hienoja etuja, kuten mahdollisuuden olla pysyväisesti maassa ja suuremman vapauden evankelioida. Joka tapauksessa se vaatii erityistaitoja ja kokemusta. Tästä lisää myöhemmin.

 

 
Kansainvälisten työmarkkinoiden järjestäytyneisyys.

 
Kansainväliset työmarkkinat  ovat erittäin keskittymättömät,  pirstaloituneet ja järjestäytymättömät. Tämä on luonnollista seurausta siitä, että taidot ja tarpeet ovat erikoistuneet. Kansainvälistymisen ja nykyajan kommunikaatioyhteyksien vuoksi Tajikistanilaisen yliopiston ja sinne töihin haluavan kemijärveläisen kemikaali-insinöörin on helppo olla yhteydessä toisiinsa, mutta kuinka he löytävät toisensa. Tämän haasteen vuoksi kansainväliset työmarkkinat ovat  itse asiassa kokoelma satoja tai jopa tuhansia suhteellisen pieniä suoria työmarkkinoita, jotka  kommunikoivat keskenään omien erikoisverkostojensa, julkaisujensa, webbisivujen ja työvoimanvälitysagenttiensa kautta. Tämän vuoksi työnhakijalle on tärkeätä oma-aloitteisesti ja peräänantamattomasti kahlata läpi kaikki nämä kanavat.
Kansainvälisten työmarkkinoiden suhteellisen sulkeutunut luonne.

 
Työmarkkinat tahtovat olla ulkopuolisille suljetut paristakin syystä. Ensinnäkin, länsimaisilla yrityksillä on voimakas taipumus ylentää ja siirtää ulkomaisiin töihin myös sellaisia, joilla on vain vähän kokemusta tai taitoa ulkomailla työskentelystä. Syy tähän on se, että yritykset tarvitsevat töihinsä ihmisiä, jotka tuntevat yrityksen, sen kulttuurin, tuotteet, palvelut ja organisaation. Tämän seurausta ovat suuret sopeutumisongelmat ja ulkomaille lähtevien suuri vaihtuvuus. Ja tämä systeemi todennäköisesti jatkuu vielä jonkin aikaa.
Jotkut yritykset tunnistavat ongelman ja on kehittymässä uusi ala, joka  tarjoaa ulkomaille lähteville koulutusta vieraaseen kulttuuriin sopeutumiseksi.

 
Toinen syy näihin suhteellisen suljettuihin markkinoihin on se, että länsimaisille on tarjolla vähän töitä, joihin ei vaadita kokemusta ja oppiarvoa. Yleensä vaaditaan yliopistollinen arvosana ja kaksi tai useampia vuosia työkokemusta. Tämä pätee kaikkiin ammatteihin, englannin opettaminen on ainoa poikkeus. Melkein jokainen englantia äidinkielenään puhuva voi saada englanninopettajan paikan jostain, vaikkakin vaatimukset nousevat ja palkka on pienempi niillä, joilla ei ole opettajan pätevyyttä. Mutta lähteminen ilman hyvää ammattitaitoa ei auta ihmisiä eikä tuota kunniaa Kristukselle. Ammatillisen pätevyyden lisäksi työnantajat vaativat myös ulkomaan työskentely- ja matkustuskokemusta, ihmissuhdetaitoja ja jopa kielellistä pätevyyttä ilmeisistä syistä.

 
Työsopimusten pituus.
Ulkomaankomennukset kestävät yleensä 1-3 vuotta. Sen jälkeen henkilön on tehtävä uusi sopimus tai löydettävä uusi työpaikka. Yrityksien palvelusajat ovat yleensä 1-3 vuotta, koska he olettavat, että työntekijät haluavat palata kotiin. Kehitysyhteistyöjärjestöjen työt ovat yleensä rajattuja, koska ne on sidottu valtionapuun tai tiettyihin projekteihin.

 
Toinen tekijä on, että kansalliset yritykset haluavat ulkomaisten työntekijöiden varustavan heidän omat työntekijänsä niin, että nämä voivat ottaa vastuuta niin pian kuin mahdollista. Tämän suuntauksen tuloksena on se, että kansainväliset työpaikat ja urat kehittyvät ennalta arvaamattomasti ja vaatii jatkuvaa muutosta. Koska monet työpaikat itse asiassa erottavat ihmiset laajemmilta kansainvälisiltä työmarkkinoilta, on ehdottoman tärkeätä kehittää laaja kontaktiverkosto ja pitää korvansa auki mahdollisille avoimille työpaikoille.

 
Verkostoituminen on välttämätöntä. Lisäksi useimmat työpaikkamuutokset ovat enneminkin vaakatason kuin hierarkisia muutoksia, koska useimmat työt on luotu jakamaan suoria erikoispalveluja. Vain suuremmat yritykset ja hallituksen järjestöt tarjoavat suoria ylenemismahdollisuuksia. Kuitenkin tällaiset muutokset yleensä siirtävät ihmisen pois suorasta työstä alueille, joka tuo suuremman tyydytyksen ja innon. Jälleen, bisneksen pyörittäminen on tälle suuri vastakohta.

 
Alueelliset työmarkkinat

 
Maapallolla vaihtelevat merkittävästi alueet työpaikkojen lukumäärän ja laadun mukaan. Mielenkiintoista on, että suurin määrä työpaikkoja on juuri 10/40 ikkunan alueella.

 
1.           Pohjois-Afrikka  Suuressa määrin saavuttamaton, P-Afrikka on avautumassa länteen päin. Mahdollisuuksia löytyy koulutuksen, informaatioteknologian, englannin opetuksen, bisneksen, turismin ja joidenkin amerikkalaisten liikealan ja teknologian yritysten aloilta.
2.           Lähi-Itä  suuressa määrin saavuttamaton. Työpaikkoja löytyy monilta aloilta: koulutus, tietokoneet, englannin opetus, liike-elämä, kommunikaatio, insinööritaito, avustus ja kehitysyhteistyö joissain maissa, lentoliikenne, ja terveydenhuolto. Bisneksen aloittaminen on mahdollista, vaikkakin joissain maissa yrittäjän on annettava 51%:n omistusosuus kansalliselle yhteistyökumppanille. Saudi-Arabia on avaamassa monia teollisuudenaloja ulkopuolisille ilman tätä yhteistyövaatimusta. Näissä maissa on monia öljyalan työpaikkoja ja niistä saa hyvät korvaukset ja hyödyt. Joissakin Lähi-Idän maissa ulkomaiset työntekijät kattavat 50% väestömäärästä (näistä toiset länsimaiden ammattiväkeä ja toiset kehitysmaiden kouluttamatonta väkeä).

 
3.           Keski-Aasia  suuressa määrin saavuttamaton, mutta jossa kasvavia nuoria seurakuntia. Koska alue on köyhää, siellä on vähemmän länsimaista tasoa olevia työpaikkoja. Kuitenkin mahdollisuuksia on seuraavilla aloilla: kasvatus, tietokone ja kommunikaatio, amerikkalaisten liikealan ja teknologian yritykset, terveydenhuolto, kehitysyhteistyö, yrityksen perustaminen. Enemmän on mahdollisuuksia työskennellä paikallisen palkkatason mukaisesti. Esimerkiksi Kirgiisian presidentti on ilmaissut 7000 englannin opettajan tarpeen jo monia vuosia sitten. Mutta hallitus ei pysty maksamaan kilpailukykyisiä palkkoja. Tämän tapaisia työpaikkoja ei ilmoiteta yleisesti, koska kukapa normaalisti lähtisi sellaiseen. Kristityt voisivat myös kehitellä tämäntapaisia mahdollisuuksia, jos he verkostoituisivat. Kuitenkin päähuomio on laitettava siihen, että tällaisen työn vastaanottaminen vaatii sen tekemistä uskottavasti. Tämä vaatii lujaa neuvottelua muista etuuksista, ja suositeltavinta olisi käyttää neutraalia kehitysyhteistyöjärjestöä eikä lähetysjärjestöä. Tämä antaa uskottavuutta, koska näin teltantekijästä ei tule päätoimista uskonnon ammattilaista. Lisäksi, ihmiset yleensä olettavat kehitysyhteistyöjärjestöjen osallistuvan rahoitukseen.

 
4.           Intia  Etelä-Intiassa on paljon kristittyjä, mutta muuten Intia on laajasti saavuttamaton ja tuhannet kaupungit, kylät ja kansanryhmät ovat vielä ilman evankeliumia. Ylempien kastien joukossa ei juuri ole kristittyjä. Brittiläisen kansanyhteisön jäsenille on helpompaa saada Intiasta töitä. Kasvatus- ja teknologia-aloilla, erilaisissa kansainvälisissä bisneskuvioissa, terveydenhuollossa ja avustus- ja kehitysyhteistyössä löytyy työpaikkoja. Informaatioteknologian ja digitaalisen kommunikaation mahdollisuudet ovat valtavat Intiassa. Bisnesyhteydet ja yhteistyösopimukset sekä yrityssopimukset tietyillä aloilla antaa mahdollisuuksia työskennellä ja palvella Intiassa.

 
5.           Kiina  Kiinassa on elävä, kasvava seurakunta, mutta monet kansat ja alueet on vielä laajasti saavuttamattomia. Myöskin koulutettujen joukossa on paljon saavuttamattomia. Kiinan työmarkkinat ovat kasvamassa ja tarjoavat monia potentiaalisia työpaikkoja eri aloilta. Koulutus on yksi näistä ja englanninopettajien tarve on valtava. Ja tämä tarve vain kasvaa, kun useammat oppilaitokset tulevat tietämään mahdollisuudesta saada englantia äidinkielenään puhuvia opettajia. Vaikka se vaihteleekin alueittain Kiina usein aika suljettu evankeliumille. Siellä myös on mahdollista aloittaa bisnes tai solmia yhteistyösopimus bisneksen tiimoilta. Joka tapauksessa yritysmaailman haasteet ovat valtavat.
 
6.           Koillis-Aasia  Koillis-Aasiassa on monia laajasti saavuttamattomia kansanryhmiä, mutta myös kasvavia seurakuntia joidenkin ryhmien ja maiden sisällä. Työmarkkinat vaihtelevat suuresti kansainvälisen vaikutuksen myötä. Työpaikkoja on monilla aloilla: kasvatus, insinööritaito, tietokoneet, kommunikaatio, bisnesammattilaiset, kaivosteollisuus, terveydenhuolto ja avustus- ja kehitysyhteistyö. Mahdollista on myös aloittaa oma bisnes, mennä kumppaniksi jo olemassa olevaan yritykseen, tai kehitellä pienyritystoimintaa.

 
7.           Japani  Vaikka Japanissa on  tehty jo yli vuosisata lähetystyötä, kristittyjä on alle 1 %, etenkin miehet ovat saavuttamattomia. Teltantekijätyö on varsikin Japanissa hyvä strategia, koska miesten kanssa on muuten vaikea luoda kontakteja. Japani ei tietenkään tarvitse niinkään länsimaista teknologiaa ja siksipä työpaikkojakin on vähemmän länsimaisille tarjota. Mutta paikkoja on informaatioteknologian, markkinoinnin, kirjanpidon, yritysjohdon ja insinöörityön aloilla sekä tietenkin englanninopettajille, joille kysyntä on varsin suuri.
 
8.           Itä-Eurooppa ja Venäjä  ei enää kokonaan saavuttamaton, mutta syvästi sekularismin ja kommunismin valtaama, Venäjällä ja Itä-Euroopan maissa on jo seurakuntia ja ortodoksinen kirkko on taas aktiivinen. Joissakin paikoissa on vakaita evankeelisia kristittyjä ortodoksikirkon johdossa, mutta monissa tapauksissa kirkko on muodollinen ja poliittinen. Työmarkkinoita on haitannut alueen taloudelliset vaikeudet. Mutta ammatti-ihmisille sielläkin on monenlaisia töitä tarjolla. Jälleen informaatioteknologia ja kommunikaatio on iso alue. Tieteen ja tekniikan, pankkialan, liikemaailman, maanviljelyksen sekä avustus- ja kehitysyhteistyön aloilla joissakin maissa on työpaikkoja. Yritysten aloittaminen ja yhteistyösopimukset  ovat mahdollisia. Pienyritysten kehittämiseen on tarvetta.
 
9.           Länsi-Eurooppa  erittäin maallistunut, jälki-kristillinen, jälki-moderni, suurin osa Euroopasta on evankelioitu. Moniin Euroopan Unionin alueen työpaikkoihin vaaditaan korkeantason asiantuntijoita ja kokemusta sekä vahvat yliopistolliset suositukset.  Toinen tapa työskennellä Euroopassa on tarjota konsulttipalveluita vaativilla aloilla tai aloittaa bisnes. Kasvatusala yleensä sekä englanninopetus tarjoavat työpaikkoja. On mahdollista saada töitä myös YK:n ja Euroopan kehitysyhteistyö järjestöissä.
 
10.           Etelä-Amerikka  Koska Etelä-Amerikka on kehittyneempi ja suojelee enemmän työpaikkojaan, se tarjoaa vähemmän kansainvälisiä työpaikkoja. Onneksi siellä on elävä, nopeasti kasvava raamattuun uskova seurakunta, niin lähetyssaarnaajien tarve on verrattain vähäinen. Paitsi Uruguayssa, joissakin osissa Meksikoa ja joidenkin heimojen kohdalla. Työpaikkoja on opetuksen, englanninopetuksen, joissakin maissa avustus- ja kehitysyhteistyön ja bisneksen sekä teknologian aloilla. Yhteistyö  bisneksessä ja sen aloittainen on myös mahdollista.
 
11.           Saharan eteläpuolinen Afrikka  Afrikka on myös evankelioitu ja siellä on raamattuun uskova seurakunta, siis vähemmän lähetystyön tarvetta. Kuitenkin muutamat maat ovat vähemmän evankelioituja, kuten Mosambiq. Koska Afrikka on alikehittynyt, on siellä paljon työmahdollisuuksia, tosin moniin niistä tarvitaan lisäkannatusta. Eniten mahdollisuuksia on koulutuksen, avustus- ja kehitysyhteistyön, liike-elämän kehittämisen, terveydenhuollon ja yrittäjyyden aloilla.

 
Työn hankkiminen ja työskentely ulkomailla

 
Ammatinvalinta:  Peruskysymys tulisi olla: "Miten kykyni, lahjani ja motivaationi parhaiten vastaisi maailman ihmisten moniin tarpeisiin?" Tosiasiassa eri maissa, maakunnissa ja eri kansanryhmissä on vaihtelevia ongelmia. Jos olet aikaisessa vaiheessa valitsemassa ammattia, ensiaskel on tutkia näitä tarpeita suhteessa niihin ammatteihin, joista olet eniten kiinnostunut. Tee yleistä tutkimusta oppiaksesi, minkälaisia työpaikkoja on tarjolla ja mitä erikoisosaamista ja taitoja niihin vaaditaan. Jos koet Jumalan johtavan sinua jollekin tietylle alueelle maailmassa, tutki sitä aluetta ja työmarkkinoita siellä. Asteittain suuntaa ammattitähtäimesi ja koulutuksesi niin, että ne parhaiten palvelevat noita tarpeita.
Auttaa myöskin, kun tekee joitain ammattiprofiilitestejä, että oppii paremmin ymmärtämään itseään  intressejään, työmotivaatiota ja kykyjään. Jos saa jotain kokemusta alalta, jolle aikoo, on se erittäin hyödyllistä, koska monet opiskelijat päätyvät työskentelemään aloilla, joista heillä ei juuri ole ollut käsitystä tai kokemusta  aiemmin.

 
Pätevyyden saaminen: Mitä jos olet jo valinnut ammatin? Luota Jumalan johdatukseen, tutki, miten ammattisi kautta parhaiten vastaat todellisiin tarpeisiin, ja hanki lisäkoulutusta ja kokemusta, jos tarpeen, jotta voit paremmin palvella. Niin kiire meillä ei ole ulkomaille. Se, mitä teemme kotimaassa voi antaa arvokasta koulutusta, joka lisää tehokkuutta työssämme ja palvelustehtävässämme. Itse asiassa, koska päämääräsi on palvella ihmisiä hyvin, haluat tietoisesti, perustuen perusteelliseen tutkimukseesi, rakentaa pätevyyttäsi hyvällä koulutuksella, työkokemuksella, ulkomaanharjoittelulla,  ja jopa kielenopiskelulla.  Ulkomaanharjoittelu on tulossa koko ajan arvokkaammaksi pääomaksi, kun teltantekijä valmistautuu tehokkaasti.

 
Työn löytäminen: Ratkaiseva  salaisuus työn löytämisessä on itse hakea ja vieläpä sitkeästi. R&C Krannich (92) sanoi, että useimmat työnvälitysfirmat eivät onnistu sinua paremmin, itse asiassa, jopa huonommin kun sinun työnhaustasi on kysymys. Tosiasia on, että kuuluisat firmat saavat rahansa työnantajilta, eivät sinulta. Kukaan ei sinua paremmin aja sinun etuuksiasi. Koska ei ole olemassa mitään organisoituja, johdettuja työmarkkinoita, vain henkilöstö- ja tarveverkosto,  mikään yritys ei läheskään pysty tietämään kaikkia alasi työpaikkoja.

 
Monista työpaikoista ei koskaan ilmoiteta ja yli 80%:iin hankituista työpaikoista liittyy verkostoitumista.
Kukaan ei ole parempi työnhaussa sinulle, kuin sinä itse.

 
Tutki yrityksiä, joilla on ulkomaista toimintaa alallasi. Black& Gregersen (99) raportoivat, että melkein 80% keskiluokan ja sitä suuremmistä yrityksistä sijoittavat työntekijöitä ulkomaille pidemmille jaksoille ja 45% suunnittelee lisäävänsä ulkomaisia toimeksiantoja.  Hae paikkoja suoraan näistä yrityksistä, vaikka paikat olisivat jo täytetty. Monet yritykset pitävät talonsisäistä reserviluetteloa, josta ne voivat valita tuleviin avoimiin työpaikkoihin. Monet arvostavat aloitteellista yhteydenottoa heidän yritykseensä ja ovat erityisen kiinnostuneita ihmisistä, joilla on erityistaitoja. Joten verkostoidu. Tutki myöskin kehitysyhteistyöjärjestöjä ja hallituksen ulkopuolisia organisaatioita, jotka palkkaavat työntekijöitä sinun alaltasi ja työskentelevät alueilla, joista olet kiinnostunut.

 
Etsi ulkomaan työpaikkoja kotimaastasi ensin. Monet yritykset avaavat työpaikat ensin omassa maassaan. Jos haluat olla vielä aloitteellisempi, mene siihen kaupunkiin, jossa tällainen yritys sijaitsee ja hae paikkaa.

 
Mene ulkomaille hakemaan töitä, jos haluat vastata  tarpeisiin, joista tuskin maksetaan länsimaisen mittapuun mukaan. Tämä voi avata monia lisämahdollisuuksia, mutta tulee edetä hyvin varovaisesti ettei aliarvioi uskottavuutta ja palvelustehtävää. Mutta on olemassa uskomattomia mahdollisuuksia englannin opettajana, pienyritysten kehittämisessä, yliopistojen opettajana, ja hyödyllisten yritysten pyörittämisessä. Missä teltantekijä aloittaa toimintansa, hänen tulee neuvotella paljon saadakseen kompensaatiota kannatukselleen jotta uskottavuus säilyy.

 
Solmi suhteita, verkostoidu! Suurin osa työpaikoista järjestyy suhteiden ja verkostoitumisen kautta. Ihminenhän kommunikoi ihmisen kanssa, ei paperin.  Johtajat palkkaavat mieluummin sellaisen, jota on heille suositeltu, kuin sellaisen, joka on vain nimi hakemuksessa. Työpaikkojen tutkiminen saa sinut huomatuksi yrityksissä, joihin sinulla on kontakti. Käytä noita kontakteja. Verkostoidu lisätäksesi näitä kontakteja.  Toisin sanoen, jos tiedät oikean reitin,  tiedät jonkun, joka tuntee jonkun, joka taas tuntee jonkun, jne. joka tuntee jokaisen maapallolla.

 
Käytä internettiä.  Internet muuttaa työmarkkinat. Enemmän ja enemmän työpaikkoja laitetaan hakuun useampien ja useampien reittien kautta, koska Internet on suhteellisen helppo, nopea ja halpa. Käytä säännöllisesti aikaa surffaamiseen löytääksesi työpaikkoja. Huomaat, että GO voi merkittävästi lyhentää etsintääsi, koska se on tutkinut ja organisoinut monia, monia työpaikkasivuja.

 
Tilaa alasi ammattilehti. Melkein kaikissa hyvissä ammattijulkaisuissa on työpaikkailmoituksia. Tilaa ja lue sitä, missä on paljon ulkomaisia työpaikkailmoituksia.

 
Työpaikan saaminen:

 
1.           Muokkaa ansioluettelosi ja hakemuksesi vastaamaan työpaikkailmoitusta. Rekrytoijat ja henkilöstönpalkkaajat tutkivat hakemuksia ja ansioluetteloita nähdäkseen onko heidän tarvitsemiaan taitoja näkyvillä niissä. Ellei, he jatkavat seuraavaan hakemukseen, usein alta viiden minuutin.
Joten sinun tulee näyttää että sinulla on soveltuvuutta siihen, mitä he etsivät. Tietenkään ei tule sanoa, että sinulla on, ellei sinulla ole! Hyvien tapojen mukaisesti tee hakemuksesi ja CV:si niin, että erotut joukosta ja painota soveltuvuuttasi täyttämään yrityksen tarpeet ja vieläpä erillisessä kappaleessa. Haluat,  että sinut muistetaan, että erotut joukosta. GO:n linkittämiltä sivuilta löytyy apua näissä asioissa  ja apua, että voit kehittää ansioluettelon, joka on persoonallisempi ja laajempi kuin hakemus. Voit myös lainata tai ostaa kirjan, joka auttaa hakemuksien teossa.

 
2.           Levitä hakemustasi/CV:täsi laajalti. Tämä voi tuntua ristiriitaiselta aluksi. Mutta yleensä on kannattavaa levittää verkot laajalle. Kuitenkin muokkaa hakemuksesi vastaamaan kansainvälisten työmarkkinoiden tarvetta.

 
3.           Verkostoidu, solmi suhteita! Tämä on erittäin tärkeää, kuten jo keskustelimme.

 
4.           Pyri henkilökohtaiseen haastatteluun. Yksi tärkeimmistä asioista työpaikkahaastattelussa on saada henkilökohtainen kontakti henkilöön, joka palkkaa. Saat hänet keskittymään itseesi ja todella kuuntelemaan. Sitten on tärkeä kohdentaa heidän tarpeisiinsa ja näyttää, kuinka sinä voit myötävaikuttaa heidän päämääriinsä ja auttaa heitä saavuttamaan ne. haluat saada heidät muistamaan sinut henkilönä, jota he tarvitsevat ja joka todella haluaisit työskennellä heidän kanssaan (jos haluat.) Tämä vaatii sen, että tutustut yritykseen, sen tuotteisiin ja toimintaan jo aikaisemmin.

 
5.           Varaudu pitkään projektiin. Ota tämä prosessi seikkailuna ja kokemuksena, josta koko ajan opit ja joka auttaa sinua ihmissuhdetaitojen ja kommunikaatio taitojen kehittämisessä.  Sopivan työpaikan löytyminen omalta erikoisalalta vie usein aikaa. Tehokkaat ulkomaan työntekijät ovat aloitekykyisiä eivätkä anna periksi.
Kuinka pysyä työllistettynä  Useimmat työsopimukset tehdään 1-2 vuodeksi ja sitten ne on uusittavaa. Monet työpaikat on sidottu tiettyihin projekteihin. Siksi ulkomailla työskentelevien on usein vaihdettava työpaikkaa. Muuten, tämän voi ottaa huomioon jo siinä vaiheessa kun valitsee työtä, johon valmistautua ja jota etsiä. Kun teet työsi erinomaisesti ja aidolla palvelijanasenteella, tekee se sinusta niin arvokkaan, että sopimuksesi uusitaan. Joissakin tapauksissa tämä voi jatkua vuosikymmeniä.
Mutta monien täytyy löytää uusi työpaikka samasta kaupungista voidakseen jatkaa siellä. Silloin, kun se on mahdotonta, luotetaan Jumalaan, joka meitä kuljettaa. Teltantekijöiden on pysyttävä verkostoituneena ja etsittävä uusia työmahdollisuuksia alueella, jolla he asuvat.

 
Teltantekijöiden tulee myöskin päivittää tietonsa ja taitonsa. Monilla yrityksillä on tapana ohittaa työntekijä, joka on ollut ulkomailla liian kauan, koska ne pelkäävät, että nämä ovat menettäneet kosketuksen tämän päivän tietoon ja tekniikkaan. Sen vuoksi on tärkeätä opiskella omaa alaansa ja etsiä tapoja, joiden avulla voi pitää tietonsa ajan tasalla. Harkitse, jos voisit käyttää vähän aikaa matkustaaksesi koti- tai muuhun maahan osallistuaksesi jatkokursseille.

 
Bisneksen pyörittäminen/yrittäjänä oleminen  

 
Yrityksen perustaminen ulkomaille tuo mukanaan merkittäviä etuja.

 
1)           tehokkaat yrittäjät voivat pysytellä maassa ilman rajoituksia, jos he tuottavat jotain, jolla on todellista arvoa, kuten lisäävät tuottavuutta tuovat  ulkomaan valuuttaa tai luovat työpaikkoja.

 
2)           Heillä on suurempi vapaus todistaa yrityksessään ja sen ulkopuolella. Heidän on helpompi kertoa uskostaan ilman uhkaa ja he voivat pitää raamattupiirejä. He voivat hyödyntää yrityksen tarjoamia palveluja. Tietysti heidän tulee olla varovaisia, etteivät pakkosyötä työntekijöilleen, jotka ovat tahtomattaan yleisönä.

 
3)           Heillä on usein suhteiden verkosto ihmisiin: työntekijöihin, alihankkijoihin, asiakkaisiin, viranomaisiin, kuljetusalan ihmisiin jne. Mikä upea mahdollisuus todistaa!

 
4)           Yrittäjät antavat mallin kovasta työnteosta, uskottavuudesta, menestyvän liikeyrityksen hoitamisesta, ja voittojen laillisesta ja kunnollisesta käytöstä.

 
Global Opportunities